sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kuulumisia

Kuusi viikkoa on vierähtänyt vauvan syntymästä ja se aika on kyllä mennyt nopeasti! Tänä aamuna ensimmäisen kerran tartuin neulepuikkoihin ja neuloin muutaman kierroksen rose mohair- tunikaan. Pikkuhiljaa alkaa arki jo vauvan kanssa sujumaan niin että aikaa jää vähän muillekin asioille. Hyvin on mennyt ja poika kasvanut jo kovasti! :)

Viikko sitten vietimme ristiäisiä, ja haluankin täällä esitellä kastemekon, jossa poikamme kastettiin. Se on anoppini virkkaama mekko, jonka hän on tehnyt noin 12 vuotta sitten ensimmäiselle lapsenlapselleen. Siinä mekossa on kastettu mieheni siskon lapset sekä mieheni vanhin poika. Tosi kaunis kastemekko!


Kasteliinaan on kirjailtu mekossa kastettujen nimet ja päivämäärät, minunkin täytyy kirjailla vielä nimi siihen. Pojan nimeksi tuli Joona Aukusti.

Tässäpä kuulumiset tällä kertaa, jospa seuraavassa bloggauksessa olisi jotain käsitöitäkin! Siis jotain itse tehtyä...  :)