torstai 21. heinäkuuta 2011

Lomakuulumisia

Kesäloman viimeistä pätkää vietellään ja mukavasti on loma mennyt. Kävin muutaman päivän sukulaisvierailulla pohjoisessa ja oli ihana reissu kun näki pitkästä aikaa rakkaita sukulaisia! Ja muutenkin teki hyvää päästä vähän rentoutumaan muuttostressistä vähäksi aikaa. Viikon päästä siis muutto uuteen kotiin ja sen jälkeen sitten jo työtkin alkaa. Vielä ehtii vähän aikaa ottaa rennosti!


Tässä vähän fiilistelykuvaa lomareissulta, pääsin opettamaan kummityttöäni neulomaan. Ja samalla otimme aurinkoa. Ihania lomamuistoja! :)






Matkalla tuli siis tehtyä käsitöitäkin (tietenkin) ja löysin taas hetken aikaa kadoksissa olleen neulomisintoni. Valmiiksi tuli pipo Ullan ohjeella. Lankana on Sandnesgarn Mandarin Petit ja menekki 1 kerä. Tein piposta matalamman kuin ohjeessa.
Tämä oli ensimmäinen työ jonka neuloin Espanjasta ostamallani Knit pro- pyöröpuikolla, joka osoittautui oikein hyäksi käytössä. Samalla huomasin että Magic loop tekniikka toimii myös pipon teossa hyvin kun ei tarvitse kavennusvaiheessa sukkapuikkoja vaihtaa.








Tämän oli tarkoitus tulla miehelleni, mutta pipo olisi saanut olla napakampi. Siitä tuli liian iso hänen päähänsä! Varmaan vielä käytössä vähän venähtää. Reunaan laitoin kyllä joustinlankaa joka toivon mukaan vähän estää venymistä. Minulla on vielä yksi kerä lankaa jäljellä joten ehkä teen hänelle vielä uuden pipon. Harmittaa kyllä tosi paljon! Toivottavasti löytyy joku jolle tää on sopiva! Tää kyllä menee tosi isoon päähänkin kun joustinneule venyy paljon. Muuten kyllä tuli kiva pipo. Kuvissa näkyy armottomasti käsialan epätasaisuudet jotka luonnossa ei näytä kyllä noin pahalta.. En ole vielä höyryttänyt pipoa kun oli niin kiire kuvaamaan, sekin varmaan auttaisi vähän asiaa...


Nyt siis vielä viimeisiä lomapäiviä viettämään ja ensiviikolla muuttohommiin!


Ai niin, meinasi unohtua että kyllä sieltä reissulta jotain tuliaisiakin löytyi, nimittäin kaksi kerää Pompom Multi lankaa. Tätä minulla oli ennestään kotona yksi kerä ja nyt satuin löytämään tätä lisää ja vieläpä ihan samaa väriä. Jee!!! Hakusassa on ollut... Nämä ehkä muuntuu jossain vaiheessa kaulahuiviksi...






1 kommentti:

  1. Käänteinen on kiva pipomalli :) Minä teen kaikki pyörönä neulottavat magic loopilla ja tietysti Knittareilla.

    VastaaPoista