torstai 15. maaliskuuta 2012

Väri-ilottelua

Nyt valmistui iloisen väriset raitasukat. Lankana punainen ja oranssi 7-veljestä. Koko näissäkin 38. Nämä valmistuivat kyllä ennätysnopeasti, eilen aamulla aloitin ja juuri äsken sain valmiiksi! Näitä oli kyllä hauska ja nopea neuloa. Kivan pirtsakat sukat tuli! Nämäkin on tehty ei kenellekään, kunhan vain tuli neulottua.


Samalla vihdoin opin tekemään raitoja niin ettei kierroksen vaihtumiskohtaan tule sitä ikävää pykälää. Aikani etsittyä netistä löysin jostain englanninkieliseltä sivulta ohjeen. Kirjoitan tähän ohjeen jos joku muukin sellaista kaipailee ja myös itselleni muistiin:

Eli siis värinvaihtumiskohdassa, neulo uudella värillä 1 kierros normaalisti, toisen kierroksen alussa nosta edellisen kierroksen ensimmäinen silmukka (vanha väri) vasemmalle puikolle ja neulo yhteen puikolla olevan uuden värisen silmukan kanssa. Jatka työtä normaalisti.

Helppoa! Varmaan muitakin niksejä on mutta tässä yksi joka toimii.

Olen minä tänään saanut jotain muutakin aikaiseksi, nimittäin leivoin herkullisia pasteijoita ihan vaan jämistä mitä kaapista sattui löytymään. Pakastimessa oli vielä joululta jääneitä torttutaikinalevyjä johin laitoin täytteeksi kinkkusuikaleita, kasvissuikaleita (pakaste) ja nokare sulatejuustoa. Mausteeksi vähän mustapippurirouhetta ja basilikaa. Nam! :)

3 kommenttia:

  1. Kauniit sukat :)
    Pasteijat olivat varmasti herkullisia!

    VastaaPoista
  2. Just tänää mietin, millä niksillä sais ne raidat "oikeisiin" kohtiin. En vain ole varma, tajusinki tuo niksiä. Mutta onneksi tiiän yhen, jolle voin aiheesta soittaa. :D

    VastaaPoista
  3. Kokeilemalla varmaan selkiytyy. Aina voit kilauttaa jos tarviit tarkempaa opastusta! :D

    VastaaPoista