keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kauratyyny

Olen vallan unohtanut laittaa tänne ompelemani kauratyynyn esille. Pitkään olen jo ajatellut sellaisen hommata, nyt sitten innostuin sellaisenkin ompelemaan itse. Tyynyn sekä siihen irtopäällisen tein imetystyynystä jääneistä kangaspaloista. Tässä ei nyt ole olenkaan ajateltu ulkonäköä vaan kunhan ompelin itselle jostain kankaasta ja tarvikkeista  mitä kaapista sattui löytymään ja mahdollisimman helpolla. Päällinen on toisesta päästä auki ja solmitaan nauhoilla kiinni. Jos tekisin lahjaksi jollekin, tekisin paljon hienomman, mutta tämä välttää itselle kotikäytössä!


Tyynyn koko on 16 x 68cm. Tyynyyn tein pariin kohtaan tikkaukset että täytteet ei pääse valumaan kokonaan toiseen päähän vaan pysyy suunnilleen tasaisesti tyynyn sisällä. Täytteenä kokonaisia kauranjyviä, joita ostin eläinkaupasta. Kilon pussi meni kokonaan tähän ja tuntuu olevan sopiva määrä täytteeksi tän kokoiseen tyynyyn.

Tää on ollut kyllä tosi ihana, kannatti tehdä. Olen nyt iltaisin lämmittänyt tyynyn ja rentoittanut sillä esimerkiksi alaselkää joka näin loppuraskaudesta välillä juilii ikävästi. Tälle varmasti tulee olemaan käyttöä jatkossakin!

Pari päivää sitten ommella hurauttelin myös pussilakanan vauvalle. Kirppikseltä löysin edullisesti kivan puuvillaverhon josta riitti juuri sopivasti kangasta vauvan pussilakanaan. Siitä minulla ei ole vielä kuvaa, mutta laitan varmaan jossain vaiheessa senkin tänne kunhan saan kuvan räpsäistyä. (Ja vasta sitten kun vauva on syntynyt kun väreistä voisi joku ehkä päätellä vauvan sukupuolen! ;))

Enää kolme päivää laskettuun aikaan jäljellä, joten minä päivänä hyvänsä voi alkaa tapahtumaan... Tosin vielä(kään) ei ole mitään merkkejä siitä että synnytys olisi lähellä, mutta eihän sitä koskaan voi tietää... Toivottavasti hän pian päättäisi tulla!

1 kommentti:

  1. Meillä on myös kauratyyny kovassa käytössä, milloin mihinkin vaivaan. Onnellista loppuraskautta:)

    VastaaPoista