perjantai 29. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!

Lapseni ensimmäinen syntymäpäivä lähestyy ja kakku pitäisi tehdä. En ole täytekakkuja tehnyt varmaan ikinä, niinpä päätin kokeilla kakun tekemistä ennen syntymäpäiviä ja lopputuloksena on tällainen pääsiäiskakku:


Tämä on ihan perus täytekakku. Pohjaa en paistanut itse vaan tein kaupan valmispohjasta, täytteenä mansikkahilloa sekä kermavaahto-rahkaseosta. Halusin tehdä pääsiäiseen sopivan koristelun ja sain idean että tekisin suklaalla koristeluksi pajun oksat, mutta kaapissa ei tietenkään ollut suklaata. Tummaa kaakaojauhetta kuitenkin löytyi ja sekoitin sitä tilkkaan vettä, hyvin onnistui silläkin koristelu. Kellertävä tausta tuli Piltti aprikoosisoseella. Pajunkissat sekä reunat pursotin kermavaahto-rahkaseoksella. Koristelu muodostui ihan siinä tehdessä kun pengoin mitä kaapissa on ja mietin mitä niistä saisi aikaiseksi...

Hyvää tästä kakusta tuli ja voin siis tehdä samalla tyylillä sitten synttärikakunkin, mutta tietenkin erilaisin koristeluin! Vielä en tiedä minkälaiset koristelut kakkuun tekisin.. Synttärikakkuun aion tehdä mansikkahillon itse kun pakastimessa on vielä jonkun verran mansikoita. Tähän käytin kaupan hilloa kun sitä sattui jääkaapissa olemaan.

Hyvää pääsiäistä ja aurinkoista kevättä kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen pääsiäiskakku. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Hienon näköinen kakku! En minä vain koskaan noin upeaa lopputulosta saa aikaiseksi, kun kakkuja koristelen. Hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista