lauantai 1. marraskuuta 2014

Pyjamia

Lapsi kasvaa ja alkusyksystä huomasin että lähes kaikki yöpuvut alkoivat käydä pieniksi. Niinpä inspiroiduin ompelemaan kaksi pyjamaa pojulle.

Ensiksi valmistui pilvi-pyjama:

Pilvikangas on Kestovaippakaupasta ja yksivärinen sininen Eurokankaasta. Jostain tuli idea tehdä paidan helmaan kaistale yksivärisestä kankaasta. Ihan kiva idea muuten mutta heti paidan valmistuttua se alkoikin kaduttamaan kun suotta siihen vatsan kohdalle sauman tein hiertämään. Mutta hyvin on siinä poikaa nukuttanut joten ei taida haitata sitten kuitenkaan.

Seuraavaksi vuorossa oli rakettikangas, joka myöskin Kestovaippakaupasta ostettu. Siihen löysin Eurokankaasta tuota tähtikangasta pariksi housuja varten.

Kaavan tähän pyjamaan löysin Ottobre 6/2009 lehdestä ja koko on 98cm, mahtunee jonkun aikaa. Olen tyytyväinen näihin ja niin myös käyttäjäkin. :)

Paljon muutakin on taas ehtinyt valmistumaan, mutta jatketaan taas toisella erää. Tänään olen ollut melkein koko päivän yksin kotona, ja olen saanut kaikessa rauhassa levitellä käsityö- ja askartelujuttuja. Siinäpä se päivä on mennytkin näperrellessä ja pukinkonttiin pikkuhiljaa valmistuu kaikenlaisia pikkujuttuja. ;)

2 kommenttia:

  1. Hienoja pyjamia. Minäkin ompelin paljon vaatteita, kun lapset olivat pieniä. Nykyisin tulee vain neulottua.

    VastaaPoista