sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Lahjoja

Siskoni ja kummityttöni viettävät syntymäpäiviä nyt helmikuussa, ja he saivat tänä vuonna omatekoiset lahjat, ainakin osittain. :) Kummityttö täyttää 10 vuotta, ja hänelle ostin kirjan ja siihen virkkasin kaveriksi kirjanmerkin sekä amigurumin, suloisen pikkukoiran.





Siskolleni tein sukat. Ohje Novitan sukkalehdestä; Ryppyvarsisukat. Lankana Dropsin Fabel, ohjetta hieman muokkasin ohuemmalle langalle sopivaksi. Väri on tuollainen meleerattu beige. Kuvaissa näyttää vähän tummemmalta ja harmaammalta kuin luonnossa.

Näitä sukkia aloitin jo syksyllä ja niiden oli tarkoitus valmistua jo jouluksi, mutta en sitten ehtinytkään niitä saada valmiiksi. Mutta nyt hän sai siis nämä syntymäpäivälahjaksi! Siskoni on jo kauan sitten esittänyt minulle toiveen polvisukista, mutta jotenkin se on ollut vaikea toteuttaa. Meillä on niin erimalliset jalat ja hän asuu eri paikkakunnalla niin ei voisi välillä sukkaa sovittaa joten hyvin istuvat sukat tuntuivat liian vaikeilta tehdä. Nyt löysin tällaisen mallin, jonka varsiosa on joustavaa niin leveys- kuin pituussuunnassakin, joten sukat sopivat monen malliseen jalkaan, ja varret nousee tarvittaessa polviin asti. Itse ainakin olin todella tyytyväinen lopputulokseen ja tykkään sukista paljon. Toivottavasti saajakin on tyytyväinen!


Kuvat eivät ikävä kyllä ole kovin hyviä kun itse kuvasin ne kiireellä omissa jaloissa kotona vähän huonossa valossa...

Muitakin töitä on valmistunut ja työn alla, mutta kirjoittelen niistä sitten myöhemmin. :)


3 kommenttia:

  1. Kivoja lahjoja! Luulisi saajien tykkäävän.

    VastaaPoista
  2. Varmasti on lahjojen saajat tyytyväisiä. Tosi söpö tuo pikkukoira!

    VastaaPoista
  3. Ihania paketteja! Ja näyttivät olevan myös mieluisia. ;)

    VastaaPoista